| Uimalaan oli jonot kuin kotistadikalle. Tässä vain yksi jonoista. |
| Uimalan vieressä on erillinen vesipallokäytössä oleva vanhempi uimala. Voisi kaivata peruskorjausta. |
| Matti vilvoitteli hotellin altaalla. |
Iltapäivän kuivaharjoitus meni aika lailla reisilleen. Olimme varanneet uimahallista liikuntatilan venyttelypainoitteiselle jumpalle. Sali oli kiinni ja jumppa jouduttiin pitämään uimahallin katsomossa, jossa yllättäen ilmastointi ei toiminut lainkaan. Kuumavenyttelyksi voisi tuota luonnehtia.
Uimareiden kanssa käytiin vielä toistamiseen tänään keskustelu helteesta, päähineestä, juomisesta ja aurongon välttämisestä. Tästä huolimatta muutama uimari karkasi kaupungille ja yksi jo aamulla nestevajauksesta kärsinyt ja treenit väliin jättänyt tyttö palasi naama kirkkaan punaisena. Vanhassa kaupungissa kaupat olivat kiinni, joten mitään suurta tuhlausreissua tästä ei onneksi tullut.
Hotellin kappelissa oli tänään ihan oikeat häät. Paikallinen pariskunta sai toisensa ja vietti hääjuhlaansa hotellimme ravintolassa. Ruokailumme oli tämän johdosta siirretty juhlasaliin ahtaisiin tiloihin.
| Häät hotellissa. |
Ennen päivällistä koko seurueemme kokoontui poikien huoneeseen katsomaan parin päivän aikana kuvattuja uimavideoita veden alta että päältä. Omaa uintia tutkittiin innokkaasti ja sitä olisi tietysti nähnyt vähän enemmän. Suurin videohitti oli yllättäen JuustoPallo. Kuvauksia jatketaan.
Matilla on nyt miehekäs yskä. Ja Juuso on tänään juustomakkara. Silmänruokaa altaan reunalla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti