perjantai 8. heinäkuuta 2011

Spurtteja ja startteja

Aamu alkoi uimareiden itsenä järjestämällä synttärisankarin onnittelulaululla aamiaisravintolassamme!

Valmennuksellisesti päivä oli täysi kymppi! Aamulla uimarit vetivät tiukasti tekniikkaharjoituksia. Ja aivan surkeita piikkejä. Oli ollut hieman liian rankka vapaapäivä. Treenin jälkeen uimarit istutettiin kuivalle maalle altaan päähän ja heille kerrottiin edustusuimareiden joukkoon nousevat. Kaksi vanhinta poikaa ja -97 ja -98 tytöt, jotka alittivat NSM-rajat 29.6.-3.7.2011 olleisiin kisoihin, siirtyvät Matin mukana askeleen eteenpäin ja harjoittelevat 1.8.2011 lähtien edustusryhmässä.


Treenin jälkeen hotellille syömään ja pakollinen lepo kello 13-14.


Iltatreeneihin lähdettiin kello 16.15 ja saapuessamme uimalaan, koko paikka pursui ihmisiä.  Tunnelma oli kuin kotiStadikalla helteellä. Vähän kuivatreenissä oli toivomista ja Matti julisti, että meidän tulisi edes yrittää näyttää uimareilta ja urheilijoilta. Huoltajat kuuntelivat lumoutuneena ja ottivat askeleen taaksepäin. Altaassa uimarit tekivät niin upeaa työtä, että Matti muisti taas, miksi hän on niin hyvä valmentaja. Ilta huipentui altaalla juustopalloon = Juuso + läpinäkyvä rantapallo, jonne mahtuu sisälle ihminen. Sitä pyöriteltiin pitkin lastenallasta ja vahinkojakin sattui. Sampo sai juustopallosta näköönsä ja musta silmä on tulossa.

Juustopallo
Päivänsankari Juhani sai myös illalla "yllätysjuhlat" eli meidän 30 suomalaisen lisäksi salissa olleet noin 60 belgialaista katseli kuolaten, kun Juhani ja muu joukkueemme sai upeat jäätelöannokset. Belgialaisten oli tyytyminen illallisella aina olevaan vesimeloniin. Kajautimme kuorossa synttärilaulun ja Juhani sai meiltä vanhuksilta ja valmentajilta Vansin t-paidan.


Päivällisen jälkeen hotellimme kappelissa kävi kuhina. Siellä järjestettiin useammat uimarihäät. Joukkueemme uimareiden kesken. Vihkijä Emma sai neljän pojan yhteishäissä hiljaisuuden aikaan mainitsemalla, että nyt voitte suudella morsianta.

Juuso on nyt siirretty Kunfu-Pandojen joukkoon.

4 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. kiitos kaikille ja onnea synttärisankarille

    markku ja katri

    VastaaPoista
  3. Onnittelut edustusryhmään siirtyville! Muistakaa juoda kivennäisvettä, että pysytte tolpillanne. Täällä Suomessa on KUUMA ja varmaan on siellä myös. Terveisin, Minna

    VastaaPoista
  4. Tänään (la 9.7.) jengi uupui osa nesteytyksen puutteesta, osa liikanesteytyksestä.
    Minna on oikeassa, juokaa, juokaa ja juokaa.
    Hanna ja Matti ovat hokeneet samaa jatkuvasti!
    Nyt 32 astetta, huomiseksi luvattu kuumempaa!
    Hely

    VastaaPoista