Uimareita oli kehoitettu hoitamaan aamiainen omassa tahdissaan, kuitenkin viimeistään kello 8.30. Aamiaisravintola oli kello 8.40 miltei tyhjä, sillä kaikki olivat jo käyneet aamiaisella. Ensimmäistä kertaa leivät, lämpimät aamuruoat oli vähissä ja keittokinkkuakaan ei ollut enää tarjoilla. Mutta paikalla oli vielä Matti, Juuso ja Hanna.
Päivä kului ruokailun ja levon merkeissä. Ne, joilta oli jostain kumman syystä ostokset tekemättä, pääsivät ennen päivän ainoaa treeniä vanhaan kaupunkiin Consukauppaan Matin ja Juuson valvonnassa. Kävi Juusokin jossain kaupassa, taitaa tuliaisia olla jollekin tulossa.
Treenit alkoivat kello 16.00 perinteisesti. Päivään toi kuitenkin kivaa kihelmöintiä tieto siitä, että uimarit vetävät kisalajeja ja heidän suorituksensa kellotetaan. Jos Matin valmentajan uran yksi parhaista päivistä oli eilen, niin tämä päivä ei kauas jäänyt. Kaikki uimarit tekivät uskomattomia suorituksia ja Matti oli suorastaan liikuttunut hyvistä uinneista. Uimarit halusivat leirin päätteeksi muistaa Mattia ja Juusoa.
Hotellinjohtaja kysyi eilen pahastuisimmeko, jos hän järjestäisi läksiäisillaksemme grillijuhlan ja elävää musiikkia. No, emme pahastuneet Meillä oli ihana, lämminhenkinen ja herkullinen illallinen. Ruokahetken kruunasi jäätelöjälkiruoka.
Juuso oli tänään Juustonaksu.
Tsemppiä kaikille siihen asti. Loppuviikolla herätys klo 7.30, nukkumaan viimeistään klo 21.30.Vanhemmat, auttakaa nuorianne pitämään säännöllinen vuorokausirytmi ennen kisoja. Ei siis nukkumista puoleen päivään tms. Perjantaiaamun aikainen Ouluun lähtö saa helposti vuorokausirytmin sekaisin ja vetää kisakunnolta pohjan pois. Uimarit ovat hyvässä kunnossa - kisat alkakoot.
KIITOS UIMARIT
KIITOS VALMENTAJAT
Toim.huom. Kiinnostuneiden kannattaa käydä kurkkimassa Blogia myös IKUjen aikana. Oulun uutisia saattaa ilmaantua tänne tuttuun osoitteeseen.
moi
VastaaPoistakiitos valmentajille, huoltajille, blogin pitäjille (upeaa viestintää) ja kiitos tsemppaaville uimareille, tervetuloa kotiin.
markku ja katri
Toimitus kiittää ahkeria lukijoitaan!
VastaaPoista